Kesällä treenatessa huomasin välillä polvissa inhottavaa kipua juostessa sekä joissain venytyksissä. Kun nämä vihlonnat menivät yhä pahemmiksi ja alkoivat olla päivittäinen vaiva, päätin vihdoin mennä lääkäriin ja ottaa selvää siitä, mikä polvissa oli vikana.
Lääkäri kertoi, että polvet ovat rasittuneet ja niissä on tulehdus nimeltään hyppääjänpolvi. Sain kahden viikon lääkekuurin ja ajattelin, että vihdoin pääsen harjoittelemaan kivuttomasti. Olisihan se ollut ihan järkevää pitää vähän lomaa jumpasta, mutta jotenkin olen vaan tottunut, että vaikka selkä on kipeä tai akillesjänteet tulehtuneet niin silti sinne salille vaan mennään!
Ihan hyvinhän se aluksi sujui, eikä suurempia vaivoja ollut. Sitten loppui lääkkeet ja siitä alkoi uudet ongelmat. Jos ennen lääkärillä käyntiä sattui paljon niin nyt sattui jo sietämättömästi! Itkua piti vääntää vähän väliä ja kävely oli epämääräistä jalkojen mukana raahaamista. Oli siis vihdoin tyydyttävä vain harjoitusten seuraamiseen.
Vaikka olin jo viikon elänyt rampaa elämää ilman mitään rasituksia, ei äärimmäisen kiusalliseen kipuun tullut helpotusta ja polveni olivat turvonneet puolta suuremmiksi. Menin siis uudestaan lääkärille, josta sain uuden lääkekuurin sekä ajan röntgeniin seuraavaksi päiväksi. Kuvista selvisi, ettei luissa ja rustoissa ollut mitään vikaa, vaan tulehdus oli ainoa päänvaiva.
Nyt siis odottelen ensi maanantaita jolloin ortopedi tutkii polveni ja sen jälkeen mietitään tarkemmin onko Bulgarian kisojen kokoonpano seitsemän vai kahdeksan. Kaikenlisäksi viikonloppuna muut lähtevät maajoukkueleirille Kisikselle ja minä jään yksin tänne. Ei treenejä, eikä kolmeen päivään tyttöjä! Saa nähdä miten selviän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti