sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

'' laittakaa lakit päähänne ''

Heipparallaa vaan kaikki taas!
Ajattelin, että kyllähän tänne jonkinmoinen postaus pitää meidän ylppäreistä saada, joten tässä tulee! Juhlien aamu alkoi reippaasti ja itse kävin kaverilla laitattaan hiukset kuntoon, etten vaan itse niitä pilaa.. siinä oltais oltu sitten paniikissa pulassa! Ennen yhtätoista piti kaikkien tulevien ylioppilaiden kerääntyä tervahallille, eli samaiseen paikkaan missä me ollaan treenattu zirrien kanssa melkeimpä koko jumppaura! :) Lakituksen jälkeen käteltiin ja halailtiin vieraita ja nautittiin herkkuja niin, että mekotki alko iltaa myöten puristaa! Loppuillasta Inka, Lotta, Julia, Uimis ja meidän jengin pojat tuli meille juhlimaan ja maistelemaan vähän boolia. Ilta jatkui sitten puolenyön jälkeen Kemin kuumimpaan tanssipaikkaan Club Ilonaan( jonne joutu kerranki jonottaan!). Kokonaisuudessaan päivä oli itselleni ainakin yksi ihanimmista kokemuksista ikinä, eikä se varmasti tule koskaan unohtumaan. Hienoin fiilis oli tottakai siinä kohtaa, kun rehtori oli pitänyt meille puheen ja sanoi lopulta '' Tämän kevään uudet ylioppilaat, olkaa hyvä ja laittakaa lakit päähänne. ''

Tässä vielä muutama kuva itse juhlista :











tiistai 15. kesäkuuta 2010




Oikein oli jotku bongannu kisoissa, eli siis Minimoita olen alkanut valmentamaan. Kisakausi meni hyvin, mutta olihan se outo olla siellä toisella puolella, koska kuitenkin niin paljon haluaisi itse mennä. Mutta on se ollut kiva myös valmentaa, niin jotenki voi olla lajin parissa.
Nyt on aloitettu kesäreenitkin ja vanteella harjottelu, itse en kyllä ole ikinä vanteella mennyt, mutta hyvinhän me pärjäillään! :D Tässä pitäis kohta alkaa tekemään tytöille zumba, niin saadaan tytöiltäkin lanteet liikkeelle!
Kuva on kilpasarjojen hyvän mielen kisoista ja hopeaahan sieltä tuli:)

Mutta hieman kesälomasta.. Sehän menee tietty osaks reeneissä, mutta oon myös töissä. Eka viikon olin urheilukoulussa opettamassa tanssia (ja tänävuonna ne lapset oli villeimpiä kuin koskaan!), mutta ihan mukavasti se kuitenkin meni. Sitten pääsin kaupungille töihin, kaivolinnan päiväkotiin kahdeksi viikoksi. Työt loppuu 9. heinäkuuta ja täytyy kyllä anoa se vapaaksi, että pääsen lähteen Turkuun!
Lähden siis kahden kaverin kans Ruisrockkiin ja tietysti samalla juhlitaan mun synttäreitä siellä, lauantaina 10. heinäkuuta!;) Muita suunnitelmia ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta luultavasti myös Qstockissa tulee käytyä. En oo ennen käyny muualla ko qstockissa niin on kyllä huippu lähtä vähän isommille festareille. Ja siellä on vielä niin hyviä bändejäkin! Ainiin ja tietysti täytyy olla myös paikalla paikallisessa AlhonkatuRockissa! Mutta kyllähän sitä kerkeää vielä keksiä vaikka ja mitä!:) Oikein hauskaa kesää kaikille!